Ambbarit trehvasivat siis pitkän soittotauon jälkeen reeniksellä. Mä en itseasiassa muista ollaanko me soiteltu yhdessä tän vuoden puolella vielä ollenkaan. Mut kyllä mä luulen, että me ennen maaliskuuta käytiin ainakin kerran treeniksellä :D Korjatkaa joku paremmin tietävä, JOS oon väärässä ;)
Tarkoitus on ollut saada tämänkin porukan kanssa levyllinen musiikkia ulos miksauspöydän uumenista, mutta kaikki projektit joissa oon mukana, ovat viipyilleet keskeneräisinä kauan valmistumatta. Eikä maaliviiva vielä häämötä kovinkaan lähellä, mutta se kuitenkin lähestyy! Myönnän sen heti, että mun ajatukset ja prioriteetit on olleet hyvin paljon aivan jossain muualla. Enkä ole siitä yhtään pahoillani, perheen sekä läheisten asiat ovat tärkeysjärjestyksessä aina ensin. Sitäpaitsi mä olen aivan varma, että tietyn etäisyyden ottaminen asiohin ( tässä tapauksessa biiseihin) saa ne näyttämään ja kuulumaan nyt mun päässä aivan eri tavalla. Ote biiseihin on aivan erilainen ja niihin tulee uutta esim. stemma puolella kehiteltyä. Paljon on kiittäminen myös nykyistä työtäni, jossa duunailen lasten musiikin parissa ja kaikenlaisia muita musaprojekteja, joita Mika on tuossa sivussa tehnyt ja joihin olen toisinaan riipinyt jotain stemmaa kasaan. Jos sit ensi vuonna reipastuttais tässä omien musaprojektien vetämisen suhteen- Uuren Vuaren lupausten paikka siis.
Mutta osattiin me jotain soittaakin (ja laulaakin hieman vaikka mulla jäi sanat kotio).. Ja sitten mun uusi hieno Senkun mikki ei pelittänyt, kun ei saatu phantom virtaa revittyä hetimiten, joten lauloin shuren 57
ja kyllä se niinkin toimii. Herra Happokin rääkyi meillä kotistuudiossa tänään punkkia narulle moiseen kapulaan.
Timo Saari
kitara
Mää
ja 57
Timon johtohässäkkä ja jotain kapistuksia
Mää ja Zeppo
Ja taas..
Mää ja Timo
Alapuolella monta Timoo...
Seppo Patteri
Patteristi
Marko Kallioniemi
bassotaiteilija
Zombie eli Seppo
Mun oli hyvä leikkiä kameralla, jotta järkät ei niin kiinnitä huomiota etten muista
itse kirjoittamia sanoja..
Aina voi laittaa valokuvauksen piikkiin :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti